Sirpa Paatero

Maahanmuuttokeskustelu

 

Keskustelua maahanmuutosta on tarpeen käydä, mutta on tarpeen miettiä, miten se olisi mahdollista tehdä ilman tahallisia väärinymmärryksiä ja ylilyöntejä. Toivottavasti tähän päästään mahdollisimman pian, jo ennen eduskuntavaaleja. 

Yksi hankaluus on, että eri syistä tulleet maahanmuuttajat niputetaan yhteen. Esimerkiksi kotoutuminen on osin erilaista, jos puhutaan parisuhteen solmimisen vuoksi tehdystä tai työperäisestä maan vaihdosta, tai pakolaisleirien kautta tulleista tai turvapaikkaa rajalla hakevista. Suomi kansainvälistyy, mikä on hyvä asia niin osaamisen, kaupan kuin huoltosuhteenkin kannalta.  

Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin auttamaan apua ja turvaa tarvitsevia ja näin on oltava myös tulevaisuudessa. Monista käytännön asioista on sovittava yhdessä myös unionin tasolla, kuten rajavalvonnasta, poliisien tietojen vaihdosta, humanitaarisen avun kohdennuksesta ym. Se mitä tulisi parantaa myös Suomessa, ovat käsittelyajat, jotka ovat osin venyneet kohtuuttoman pitkiksi. 

On kuitenkin yhtenäisiä asioita, jotka koskettavat luonnollisesti myös Suomessa jo asuvia ihmisiä. Jokaisella ihmisellä on jakamaton ihmisarvo ja kaikkia on kohdeltava samoin. Taustasta riippumatta lait ovat kaikille samat. Suomalainen kulttuuri, tavat ja arvot on oltava kaikille tuttuja, jotta kukaan ei kyseenalaista perusasioita kuten tasa-arvoa, päätösvaltaa omaan kehoon ja osallistumisoikeutta. Samoin lakien lapsiavioliittojen tai lapsisotilaiden kiellosta on oltava yksiselitteisiä. 

Jo eduskunnan tekemässä selvityksessä kävi ilmi, että kotoutumisessa ensiarvoisen merkityksellistä on kieli, jonka oppimisen täytyy olla mahdollista ja välttämätöntä kaikille. Kaikille tarjottavan koulutuksen kautta toteutuvat myös yhteiskunnan ja tapojen tuntemus ym., mistä on hyvä aloittaa. Asuinmaan kielen osaaminen ainakin välttävästi on välttämätöntä työllistymisen kannalta. 

Työllistymisen ja yrittämisen pelisäännöt ovat samat kaikille eli sopimusten mukaiset työehdot ja palkkaus, hyödyntäen tietysti tarpeen mukaan työharjoittelua tai työkokeiluja. Saatavuusharkinta on selitetty hankaluudeksi ulkomaisten huippuosaajien saamisessa Suomeen, oikeampi syy ovat kuitenkin työlupien pitkät käsittelyajat, sillä lähes poikkeuksetta kaikki saavat työluvan eli ongelma paranisi lisäämällä käsittelijöiden määrää. Euroopan unionissa on myös tehty helpotuksia esim. tietoliikennealan osaajien asuinmaiden vaihtumiseen. Nyt on myös esitetty työlupakäytännön muutosta vaihdettaessa alaa Suomessa. Saatavuusharkintaa tehdään jo nyt alueellisesti ja kausiluonteisten töiden osalta, mutta kokonaan sen poistaminen ei ole tarpeen. Esimerkkinä käytetään usein Ruotsia, jossa kuitenkin harkitaan järjestelmän palauttamista. Emme halua kaksia työmarkkinoita emmekä mallia, jossa omalla työllään ei voi elättää itseään eikä perhettään. 

Tavoitteena on, että kaikki voivat olla osana yhteiskuntaa ja kokea olonsa tätä kautta turvalliseksi. 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (79 kommenttia)

Matti Simonaho

Arvoisa kansanedustaja,
Suomi on ollut sidottuna yhteen läntiseen maahan käsityksineen niin kauan aikaa ja niin tiukasti että tieto muista maista ja kansoista on ollut ja on puutteellinen. Kun niitä käsityksiä lähtee muutamassa vuodessa muuttamaan, tahallisia/"tahallisia" väärinymmärryksiä ja ylilyöntejä syntyy. Se on seuraamus syystä.

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto

Islamilaisesta maailmasta tuleva maahanmuutto on ongelma, kuinkahan kauan menee, että se ymmärretään ja siitä uskalletaan puhua Arkadian mäellä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Tuo on muutaman persun pakkomielle, ylivoimainen enemmistö kansasta ei näe tuossa mitään ongelmaa. Suomessa on perustuslain takaama uskonnonvapaus.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Jyrki Kankaanpää

Itseasiassa suurin osa eurooppalaisista haluaisi estää muslimien maahanmuuton. En usko suomalaisten eroavan tämän suhteen muista länsimaalaisista ihmisistä.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/20170207220006...

Käyttäjän dottore48 kuva
Kari Ellimäki

5#

Ei ole mikään persujen pakkomielle.

Kokoomuslaisena katson, että islam sharialakeineen on totalitaarinen järjestelmä, joka ei sovi yhteen länsimaisen demokratian ja oikeusvaltion kanssa.

Poliittinen islam on verrattavissa kommunismiin ja fasismiin.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

#5
"... ylivoimainen enemmistö kansasta ei näe tuossa mitään ongelmaa."

Mihin Jouni perustat väitteen?
Omaan fiilikseen, joka muuttuu faktaksi kun siihen uskoo riittävästi?

Olet etujoukoissa huutamassa persujen levittävän valheita ja väärää tietoa. Nyt itse heität tällaisen väitteen.
Esitä jotain väitteesi tueksi joka perustuu edes parin viime vuoden aikana tehtyihin tutkimuksiin.

Minä heitän vastaväitteeksi vuodelta 2017:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/20170207220006....

Ei se ihan niinkään voi mennä että huudellaan ja haukutaan muita valehtelijoiksi, mutta itse voi heitellä mitä sattuu.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #13

Fiilispohjalta tuo tietysti menee ja toiveajatteluakin on mukana. Onhan se niin, ettei kansan "syvien rivien" kapeakatseisuutta ja ennakkoluuloja voi koskaan aliarvioida.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen Vastaus kommenttiin #21

#21
Kiitos vastauksesta.

Noin vähän arvelin ja arvostan että ainakin kerrot että "hatustahan se tuli".

Per... jotkut sitä ehkä harvemmin myöntää, vaan aletaan kierrellä,
kaarrella ja selitellä

Pisteet siitä :)

Petri Hämäläinen Vastaus kommenttiin #21

#5 ja #21 - upea erimerkki siitä minkälaisten ihmisten kanssa tässä ollaan tekemisissä.

Ensiksi esitetään:

- että lähes kaikki ovat jounisnellmanien kanssa samaa mieltä ja
- että aivan pieni marginaalinen ryhmä on jounisnellmanien kanssa erimieltä ja he ovat rasisteja.

Sitten esitetään:

- että lähes kaikki ovat jounisnellmanien kanssa eri mieltä ja
- että tämä suuri pääasiallinen ryhmä on rasisteja ja ymmärtämättömiä ja ennakkoluuloisia.

Mistä näytä jounisnellmaneita sikiää?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #63

Varo, ettei homma karkaa kokonaan käsistä. Olen syntynyt Helsingin Naistenklinikalla.

Matti Simonaho

Suomen Kansan Perustuslaki ( https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 ) on Suomen Kansan yhteinen julkinen mielipide siitä miten Suomen rajojen sisäpuolella "ollaan ja eletään ihmisiksi". Se tukee Pariisin rauhansopimusta 1947, Rauha Suomen kanssa, Osa II, Luku II, 6, 7, 8 ja 9 artiklaa. Lakia luetaan ja noudatetaan sanantarkasti ja johdonmukaisessa järjestyksessä. Lakia ei tulkita muuksi kuin mitä on kirjattu, vaan asiasta riippuen lakia sovelletaan. Uskontojen on noudatettava 1§, 2§, 3§, 4§, 5§, 6§, 7§, 8§, 9§, 10§,

11 § Uskonnon ja omantunnon vapaus

Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

12§:ää siinä missä kaikki muutkin. Minkäänlaisia erityisvapauksia ei ole annettu.

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto Vastaus kommenttiin #15

”Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.” Menepä valistamaan imaameja tai hurskaita muslimeja. On kertakaikkinen totuus, että islam ja uskonnonvapaus ovat toisensa poissulkevia käsitteitä. Vaikka kuinka yritetään opettaa, että me kaikki olemme lopulta samanlaisia, niin totuus on, että meillä ei ole kovinkaan paljon yhteistä islamilaisen maailman kanssa.

Jarkko Mynttinen

En tiedä onko tuo muutaman persun pakkomielle, enkä sitäkään näkeekö ylivoimainen enemmistö kansasta tuossa mitään ongelmaa. Nuo ovat nähdäkseni kommentin kirjoittajan omia mielipiteitä siksi, että en löydä niistä perusteluja/lähteitä. Totta sen sijaan on, että Suomessa on perustuslain takaama uskonnonvapaus. En kuitenkaan ihan ymmärrä mihin lienet kommentillasi tähdännyt? Ei pidä sekoittaa uskontoa ja oikeusjärjestystä, ja on tehtävä ero länismaisen ja islamilaisen oikeus-/yhteiskuntajärjestyksen välillä.

Suomen ja länsimaiden yhteiskuntajärjestys yleensäkin rakentuu länismaisen oikeusjärjestyksen, eli säädetyn oikeuden (tiettyä säädettyä menettelyä noudattamalla hyväksytyt ja kirjallisessa muodossa julkaistut säädökset, eli perustuslaki, lait , asetuket) varaan. Säädetyn oikeuden lisäksi yhteiskunnassa on muitakin normatiivisia järjestyksiä, kuten moraali, arvot, hyvä käytös ja kielenkäyttö, urheilun ja pelien säännöt, sekä uskonto. Niiden noudattaminen perustuu kuitenkin enempi ja vähempi vapaaehtoisuuteen kuin pakkoon, eivätkä ne saa samanlaista institutionaalista tukea (tuomioistuimet, täytäntöönpanoviranomaiset) kuten säädetty oikeus. Islamilaisessa oikeusjärjestyksessä lait perustuvat uskontoon, eli Jumalan antamiin sharia-lakeihin, kun länimaisissa demokratioissa lait säätää demokraattisesti valittu parlamanetti. Länsimainen oikeusteoria määrittelee mm. eri oikeuden aatesuuntausten (oikeuspositivismi, luonnonoikeusoppi, oikeusrealismi;skandinaavinen vs. amer realismi) ja historiallinen koulukunta) mukaan oikeuden käsitteen, ”mitä oikeus on?”. Tästä on sitten johdettu voimassa olevan oikeuden sisältö lakien tulkinnan, systematisoinnin ja argumentoinnin avulla ja päästään aina yleiseen lainoppiin, jota juristit ja asianajajat soveltavat työssään ja tuomioistuimet/tuomarit oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa.
Sharia-lait ovat islamin uskontoon kuuluvia käsitteitä, mutta eivät osaksikaan länsimaiseen oikeusjärjestykseen kuuluvia. Länismainen oikeusteoria/oikeusjärjesty ei tunne/tunnusta sharia- lakeja sen enmpää kuin aikoinaan natsilakejakaan, koska ne eivät sen mukaan ole oikeutta ollenkaan. Tällöin ei ole relevanttia puhua sharia-laista länsimaissten demokratioiden yhteydessä tai osana niitä, koska demokraattinen yhteiskuntajärjestys rakentuu säädetyn oikeuden, perus- ja ihmisoikeuksien varaan, mutta ei siis osaksikaan sharia-lakien varaan.

Tätä voi sitten kukin pohtia mielessään, miten helppoa tai vaikeaa näiden kahden eri historiallisesta tausta ja arvoperustasta muodostuneen yhteiskuntajärjestyksen yhteensovittaminen voi olla?

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #18

Minä katson asiaa myös maahanmuuttajanaisten näkökulmasta - maahanmuuttajanaisten asema on usein kantiksia huomattavasti huonompi. Ellei maahanmuuttajanaisten asemaa paranneta, eivät myöskään raiskaukset ja joukkoraiskaukset yms. vähene. Nämä kaksi asiaa liittyvät vahvasti yhteen.

Ehdotus: Imaamit Suomessa päättävät että seurakunnan naiset ja miehet ovat tästä päivästä lähtien tasa-arvoisia keskenään ja saavat yhdessä osallistua rukoukseen ja Jumalanpalvelukseen - tällaisella eleellä olisi valtaisa vaikutus koko yhteisöön ja sen sopeutumiseen Suomeen. Haluavatko maahanmuuttajamiehet sopeutua Suomeen ja antaa naisilleen samat oikeudet kuin itsellä on?

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard Vastaus kommenttiin #59

Nita Hillner

Naulan kantaan!

Esimerkkiä Tanskasta:

"Tanskan Kööpenhaminassa sijaitsee kuitenkin moskeija, jossa rukouksia johtavat ainoastaan naiset. Sen perusti kaksi vuotta sitten suomalaisen äidin ja syyrialaisen isän tytär Sherin Khankan.

Autamme myös naisia eroamaan. Jotkut musliminaiset ovat saaneet laillisen eron vaikkapa väkivaltaisesta miehestään. He eivät kuitenkaan koe eronneensa jumalan silmien alla, sillä yksikään imaami ei suostu hoitamaan eroa loppuun islamin uskon menoin. Nämä naiset tuntevat olevansa ansassa. Me hoidamme eron loppuun." https://yle.fi/uutiset/3-10381579

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #79

Millainen yhteisö auttaa musliminaisia Tanskassa? Onko kyse moskeijasta, jota johtaa suomalais/syyrialainen nainen?

Sopeutuminen Eurooppaan ei tule tapahtumaan ennen kuin naiset nähdään yhtä arvokkaina yksilöinä kuin miehet. Katsonkin että yhteiskuntamme voi ja pitää vaatia maahanmuuttajamiehilta asennemuutosta. Ellei näin toimita sopeutumista ei tapahdu koskaan. Yhteiskunnat, joissa naisen asema on heikko, toimivat huonosti ja ihmisten elinolot ovat puutteelliset.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Kasvavien raiskaustilastojen ja Turun tappojen lisäksi Suomeen tarvitaan ilmeisesti lisää islamilaista väkivaltaa, ennen kuin ymmärretään uhka yhteiskuntarauhalle.
Viite:
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Islamist_ter...

https://en.wikipedia.org/wiki/Islamic_terrorism_in...

Suomessa ei opittu muiden maiden karvaista virheistä mitään, vaan tehdään uudelleen samat virheet.

Merkel:
”Monikulttuurinen Saksa epäonnistui täysin”
https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/103966-liittokan...

Cameron:
"Monikulttuurisuus ei toimi"
https://yle.fi/uutiset/3-5317737

Sarkozy:
"Vallitseva maahanmuuttajapolitiikka epäonnistunut"
https://yle.fi/uutiset/3-5320951

Salehzadeh:
"Poliittinen islam vaarallisempi kuin natsit – silti sille löytyy puolustajia Suomessa"
https://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2016/0...

Vahtera:
"Meille valehdellaan, meille nauretaan, meitä hyväksikäytetään"
https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2017/09/...

Maahanmuutolla on tosin positiivinenkin vaikutus. Nimittäin vankeinhoitolaitoksen työllisyydelle.
Maahanmuuttoa Suomeen ajavien poliitikkojen tyhmästä päästä kärsii koko kansa.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki Vastaus kommenttiin #32

SDP on yksi maahanmuuttointoilun mädättämistä valtapuolueista.
Viite:
Tuomioja: "Maahanmuutto rikastuttaa Suomea. "
https://tuomioja.org/kirjoitukset/2010/05/maahanmu...

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Jouni hyvä.
Olet mahdollisesti jäävi puhumaan pakkomielteistä?
Toki uskonvapaus on sikälimikäli se ei ole ristiriidassa lain kanssa.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #45

Tämä islam-vaino on Puheenvuorossa vastenmielinen piirre, mutta siitä huolimatta jaksan täällä aina käydä. Samaan sävyyn puhuttiin Saksassa juutalaisista 1930-luvulla. Kansa ei ole aina oikeassa, se voi vaipua joukkopsykoosiin.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen Vastaus kommenttiin #52

Tekivätkö mielestäsi juutalaiset jotain rikoksia, terroritekoja ja raiskauksia esim?

En sanoisi vainoksi jos islamia kritisoidaan esim. naisten ja lasten oikeuksien polkemisesta. Nämähän on sisäänrakennettuna Islamiin.

Petri Hämäläinen Vastaus kommenttiin #52

Ainoa asia mikä minua huolettaa on joukkopsykoosi joka seuraa miesten ja persujen jatkuvasta haukkumisesta.

Vasemmistopsykoosi kun tahtoo aina johtavan poliittiseen väkivaltaan, niin kuin taas nähtiin syyskuussa 2018 Bolsonaron murhayrityksen yhteydessä.

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto

#5 Islam ei hyväksy uskonnonvapautta, jos synnyt muslimi perheeseen, olet muslimi hautaan asti, siinä ei Suomen perustuslaki paina yhtään mitään.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #46

Tämä on suuri ongelma! Poikkeuksiakin toki on, edistyksellisiä perheitä löytyy kyllä :)

Airi Pulkkinen

Muslimeja on todella vaikea kotouttaa niin kauan kuin islam on ykkönen ja määrää kaikesta heidän elämässään. Islamin hallintojärjestelmä, sharia, ei ole millään tavoin yhteensopiva länsimaisen käsityksen kanssa ihmisoikeuksista ja omantunnon vapaudesta. Avain kotoutumiselle olisi naisten tasa-arvo, jota islamissa ei ole alkuunkaan, sekä työelämään osallistuminen jatkuvan kotiäitiyden sijaan. OECD julkaisi 5.9.2018 selvityksen kotoutumisesta - tulokset ovat synkkiä erityisesti maahanmuuttajanaisten kotoutumisen ja lasten koulumenestyksen kannalta. Äitien kotiin jäänti vaikeuttaa myös heidän lastensa integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Saksan tilanteesta kirjassa Tania Kambouri, Naispoliisin rankka arki monikulttuurisessa Saksassa (2017). Kirjaa suosittelee varsinkin päättäjien luettavaksi ent. poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Myös Ayaan Hirsi Ali, Harhaoppinen (2016), Somaliasta paennut kertoo.

Ilkka Huotari

"Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin auttamaan apua ja turvaa tarvitsevia ja näin on oltava myös tulevaisuudessa. "

Apua ja turvaa ei tarkoita välttämättä maahanmuuttoa. Apua ja turvaa voi tarjota myös pakolaisleireiltä.

Näin esim. Australia tekee.

Käyttäjän SeppoMakkonen kuva
Seppo Makkonen

Hyvä Kansanedustaja Paatero.

Kirjoitat näin: "Yksi hankaluus on, että eri syistä tulleet maahanmuuttajat niputetaan yhteen. Esimerkiksi kotoutuminen on osin erilaista, jos puhutaan parisuhteen solmimisen vuoksi tehdystä tai työperäisestä maan vaihdosta, tai pakolaisleirien kautta tulleista tai turvapaikkaa rajalla hakevista. Suomi kansainvälistyy, mikä on hyvä asia niin osaamisen, kaupan kuin huoltosuhteenkin kannalta."

Tässä on kolme virkettä joiden loogista asiayhteyttä ei ole ihan helppoa ymmärtää, joten selvyyden vuoksi muutama selväntävä kysymys. Virke 1, on totta että mediassa pyritään jatkuvasti hämärtämään maahanmuuttomotiivien tarkoitusperiä, liittämällä maahanmuuttajat milloin mihinkin virkkeessä 2 mainittuun ryhmään. Virke 2, tarkoittaako tämä että viranomaisilla on jo useita "räätälöityjä" kotouttamisohjelmia eri maahanmuuttja ryhmien kotouttamiseksi? Virke 3, kyllä Suomi on kansainvälistynyt merkittävän paljon viimeisten 20 vuoden aikana. Maahanmuutolla ei sen sijaan ole ollut mitään tekemistä tämän suuren muutoksen ajurina. Niinpä, mielestäni on aika falskia kytkeä nämä asiat yhteen. Ymmärrän tämän kytköksen tekemisen vain yritykseksi saattaa maahanmuutto positiiviseen valoon. Olemme itse, kehittäneet teollisuuttamme, palveluitamme ja olemme itse vastuussa huoltosuuhteen muutoksesta ja sen seurauksista.

Hieman alempanan kirjoita näin: "On kuitenkin yhtenäisiä asioita, jotka koskettavat luonnollisesti myös Suomessa jo asuvia ihmisiä. Jokaisella ihmisellä on jakamaton ihmisarvo ja kaikkia on kohdeltava samoin. Taustasta riippumatta lait ovat kaikille samat. Suomalainen kulttuuri, tavat ja arvot on oltava kaikille tuttuja, jotta kukaan ei kyseenalaista perusasioita kuten tasa-arvoa, päätösvaltaa omaan kehoon ja osallistumisoikeutta. Samoin lakien lapsiavioliittojen tai lapsisotilaiden kiellosta on oltava yksiselitteisiä."

Koska luonnollisesti asun suomessa ja olen kansalainen, kysyisin miksi en yrittäjänä voi nauttia samaa perusturvaa kuin työntekijän statuksella työmarkkinoilla olevat ihmiset? JAKAMATON IHMISARVO / SAMAT LAIT KAIKILLE? No, en oikeistaan edes odota vastausta tähän, koska siellä vasemmiston puolella saatetaan joutua perusteelliseen älylliseen umpisolmuun vastausta mietittäessä. Perustuen samoihin yllä oleviin perusarvoihin, kysyn merkitseekö kirjoittamasi sitä että mm maahanmuuttajien "ohituskaistat" asuntomarkkinoilla ja työmarkkinoilla on mielestäsi syytä poistaa mitä pikimmiten?

Petri Lavonen

Järkevää keskustelua on liki mahdoton käydä. Täälläkin joku kertoi Niinistön uudenvuodenpuheen jälkeen Niinistön olevan Natsi ja Kokoomuksen olevan natsi puolue. Tähän on enää vaikea vastata mitään jos aikoo pysyä aikuisena. Kaikkia maahanmuuttajia ei voi niputtaa todellakaan yhteen. Mutta kun maahanmuuttajista puhutaan niin kenelläkään ei ole mitään vastaan kenenkään ihonväriin, kansallisuuteen, uskontoon tai suuntautumiseen vaan jos keskityttäisi puhumaan vääristyneestä maahanmuuttopolitiikasta ilman natsisyytöksiä niin pääsisimme eteenpäin.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Yksilöiden tasolla yksi uhkaa, toinen rikastaa, koska maahanmuuttajat eivät ole mikään homogeeninen ryhmä. Kulttuurin tasolla on kieltämättä enemmän positiivista kuin negatiivista vaikutusta.

Jos vaikka Iso-Britanniaa ajattelee, niin ilman maahanmuuttajien panosta se ainakin kirjallisuudessa olisi pelkkä Pikku-Britannia. Kolme viimeisintä Nobelin palkintoakin ovat menneet maahanmuuttajataustaisille briteille: Kazuo Ishiguro, Doris Lessing ja V.S. Naipaul. Saa nähdä onko Suomenkin ensimmäinen nobelisti Sillanpään jälkeen albaanitaustainen Pajtim Statovci.

Petri Hämäläinen

Ihan hyvä pointti. Lisäisin vielä että kyseisistä briteistä kukaan ei ole muslimi.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #67

Joo, itse asiassa Naipaul on kirjoittanut fundamentalisteista aika kriittisesti teoksessaan Matka islamin maailmaan. Se kannattaa lukea, kouluesimerkki siitä että islamia voi kritisoida myös älykkäästi.

Käyttäjän KikkaCoombes kuva
Kikka Coombes

Petri Lavonen: samaa mieltä kanssasi. Kun ympäri maapalloa eri maat tulevat Suomeen opettelemaan loistavaa koulusysteemiä, miksi ei voisi mennä tutustumaan maihin, kuten Kanada ja Australia, kuinka he hoitavat maahanmuuttonsa. Ovat tehneet sitä toimivasti monia vuosikymmeniä.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Suomella iso ongelma, ristiriita.. Olemme sitoutuneet ilmastonmuutoksen torjuntaan ja samanaikaisesti kotoutamme uudisasukkaita Afrikasta napapiirille hiilijalanjälkeämme kasvattamaan.
Maahanmuuttoa Afrikasta pohjoismaihin suosiva ei voi olla vihreästi ajatteleva.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Yksi hankaluus on, että eri syistä tulleet maahanmuuttajat niputetaan yhteen."

Eli keskustelua pitäisikin käydä maahanmuuttajista eikä maahanmuutosta?

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Hyvä huomio!

Huonosti suunniteltu, hoidettu ja tiedotettu maahanmuutto-, pakolais- ja kotoutuspolitiikka on johtanut siihen, että puhutaan sopeutumattomista maahanmuuttajista kun pitäisi puhua taitamattomista ja ahneista poliitikoista.

Kotoutuspolitiikan virhe oli alunperinkin itse kotouttaminen. Lähdettiin olettamasta, että mamut ovat avuttomia reppanoita, jollaiseksi moni kotoutettiinkin erilaisia sossupolkuja pitkin. Niistä jotka selvisivät järjissään, kirjoitetaan sankaritarinoita lehtiin hyvän kotoutuksen mallinukkeina, mutta syrjäytettyjen epäsosiaalinen käytös onkin suomalaisten rasismin, saunan ja kekkosen vika. Sitten riidellään, etsitään syyllisiä ja vihataan julkisesti.

Ja kotoutuksen rahapotin keräävät muutamat demari- ja kokoomuspolitiikot. Sirpa Paatero voi tarkistaa koko vastaanotto- ja kotoutusbisneksen omistussuhteet ja rahaliikenteen ja itse todeta minne voitot kotoutetaan.

Maahanmuuttopolitiikasta lyhyesti: liian paljon liian lyhyessä ajassa.

Käyttäjän SirpaPaatero kuva
Sirpa Paatero

Kiitoksia keskusteluun osallistumisesta ja jatketaan.
On totta että käsitteet ovat virallisesti selkeät mutta keskusteluissa tämä usein unohtuu, jonka vuoksi on hyvä jatkaa asiallista ja faktoihin perustuvaa keskustelua. Esimerkiksi turvapaikanhakijoita tuli Suomeen vuoden aikana 4436 ja muilla syillä haettuja oleskelulupia 65764.
Sirpa

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Kääntöpiirien väliltä kun tullaan pohjoiseen, igluihimme oleskelemaan (sisältää pakolaisetkin), ei muuttoliike mitenkään voi tukea Pariisin sopimuksen ilmastopäätöksiä.
No, emme ole yksin. Presidentti Trump myös on sanoutunut irti Pariisin sopimuksesta.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Nykyinen turvapaikkajärjestelmä on tullut tiensä päähän, sen on myöntänyt myös sisäministeri Mykkänen.

Yhdyn sisäministeri Mykkäsen näkemykseen muuten, mutten halua lisätä humanitääristä maahanmuuttoa kiintiöpakolaisjärjestelmänkään kautta kohtuuttomaksi. Autamme hädässä olevia oman kantokykymme mukaisesti, mitä voimme ja tietysti oman harkintamme mukaan.

Etusijalla on aina ja iankaikkisesti oma kansa. Meillä on paljon köyhyyttä, syrjäytyneisyyttä, vanhuksia hoidetaan välinpitämättömästi jne. ja niiden auttamiseen pitää satsata entistä isompia panoksia.

Pienen Suomen rahat eivät yksinkertaisesti riitä koko maailman parantamiseen ja auttamiseen.

Tässä lisää omia ajatuksiani, kun luette alla olevan blogini sisällön.

http://vesalevonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263770...

Matti Simonaho

Arvoisa kansanedustaja,
Ruotsissa 30 vuotta asuneena ja Ruotsin tilannetta 18 vuotta seuranneena; Kai se on niin että pakolaisen tai maahanmuuttajan mukana tulee maahan muutakin kuin vaatteet ja matkatavarat. Pahimmassa tapauksessa "pakolaisen" mukana tulee maahan taho jota pakolaiset pakenevat, tai sen sotilas. Itse asiassa k o tahoa nimenomaan kiinnostaa maa jossa on paljon pakolaisia ja/tai maahanmuuttajia syystä että heitä ei tarvitse kääntää, vaan pikemminkin värvätä. Kaikista turvallisinta on ottaa vastaan perheitä ja estää e m "taho jota pakolaiset pakenevat" läsnäolo Suomessa.

Pariisin rauhansopimuksessa 1947, Rauha Suomen kanssa, Osa II, Luku II, 6, 7, 8 ja 9 artikla, on Suomelle annettu oikeus ja vastuu ensisijaisesti suojella Suomen Kansan ihmioikeuksia ja perusvapauksia, ja niiden kautta sovellettuna muiden Kansojen ihmioikeuksia ja perusvapauksia.

Suomen Kansan Perustuslaki : https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

Pariisin rauhansopimus 1947 : https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/194...

Risto Salonen

Sekä kansanedustaja Paatero että tuleva (?) Levonen ovat vaikuttaneet enemmän tai vähemmän Kotkan politiikkaan. Kotka on Kemin ja Vantaan ohella eniten toimentulotukea saavia kaupunkeja. Kotka on lisäksi kunnostautunut (?) suurena maahanmuuttajien vastaanottajana. Kotkan äyri myös hyvin korkea. Syy-yhteys?
Paateron kaupunginosassa Karhulassa on lyöty laudat uudehkojen kerrostalojen ikkunoihin, kun vuokralaiset ovat lähteneet/joutuneet lähtemään.
Kotkan seutu oli vielä 70-luvulla vaurainta Suomea.
Mikä muuttui?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

"Tavoitteena on, että kaikki voivat olla osana yhteiskuntaa ja kokea olonsa tätä kautta turvalliseksi. "
Hieno periaate. Herää vain kysymys, mahtuvatko kaikki Suomeen?

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Demarit ja muutkin omituisesti islamia halaavat puolueet unohtavat
Ranskan, Saksan ja Ruotsin tapahtumat. Ettekö seuraa tapahtumia ja
historiaa esim. viimeisten 30 vuoden ajalta, kuinka islam kotoutuu ?
Osa irakilaisista, somaleista tai afganistanilaisista ei vain halua
sopeutua länsimaisiin arvoihimme ja tapoihimme. Osasyinä islamin ja
imaamien ja vanhempien aivopesu jo lapsesta koraanin opetuksiin sekä
1990 islamilaisen lain sharian ehdoilla sovittu Kairon sopimus, jonka
sopivat 57 islamilaista maata - vastineena YK:n hiljattain 70-vuotta
täyttäneelle Ihmisoikeuksien Julistukselle. Islamilainen maailma oudoksuu
YK:n sopimusta liian länsimaisena! Ranskassa oli laaja Politico-aikakaus-
lehden kysely jo ennen 2015 alkanutta suurta lähi-idän pakolaisinvaasiota.
Noin 30 % muslimeista haluaa erityisesti "kovaa islamia" ja 30-40 %
sharialain Ranskan omien lakien ohitse. Kuvaavaa kyselylle oli, että
siihen osallistui eri sukupolvia lapsista isovanhempiin. Suomen poliitikot
vain arastelevat myöntää tai nostaa kissaa oikeasti pöydälle. Islamin agenda
ei vain haihdu EU-rajoja ylittämällä ja miksi haihtuisi, kun perusongelmaa
ei uskalleta myöntää. On ironista ja vastenmielistä, että monet poliitikot
vetoavat ihmisoikeusopimuksiin, kun viime vuosien pakolaissirkus on tuonut
aivan liikaa surua ja tragedioita meille itsellemme omaa lapsellista sini-
silmäisyyttämme kristilliseltä haiskahtavan anteeksiannon ja toisen posken
kääntämisen ansiosta.

Toistan itseäni, Saksan ulkoministeri Wolfgang Schäuble on pariinkin kertaan
viimeisten parin vuoden aikana todennut julkisuudessa: "Jos ei halua sopeutua
arvoihimme, olisi tulijoiden parhainta mennä sellaiseen maahan, joka vastaa
omia mieltymyksä ja arvoja. Ja lopuksi, eivätkös Pilli ja Pulla olekin niitä,
jotka heittelevät kiitokseksi käsigranaatteja tai polttelevat kymmenittäin
autoja Ruotsin lukuisissa kaupunkilähiöissä ? Siis poliittisesti korrektisti
ilmaistuna, kuten Ruotsissa ja Suomessakin on tapana, jos haluaa olla päänsä
pensaaseen piilottava kansan valittu.

Matti Simonaho

"Noin 30 % muslimeista haluaa erityisesti "kovaa islamia" ja 30-40 %
sharialain Ranskan omien lakien ohitse. Kuvaavaa kyselylle oli, että
siihen osallistui eri sukupolvia lapsista isovanhempiin."

Monet ovat "islaminuskoisia" vain ja ainoastaan pitääkseen uskonnollisen johtajansa tyytyväisenä ja välttääkseen rangaistuksen - niin kuin Suomessakin aikanaan oli.

Lehtien esittämiin asioihin kannattaa suhtautua varauksella kun esimerkiksi; "Ilta-Sanomat ei vastaa sivujen sisällöstä, oikeellisuudesta, täsmällisyydestä tai luotettavuudesta eikä tietojen käytön välittömästi tai välillisesti aiheuttamista vahingoista." - https://www.is.fi/info/art-2000000000031.html

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Paatero: "Samoin lakien lapsiavioliittojen tai lapsisotilaiden kiellosta on oltava yksiselitteisiä."

Sirpa Paatero ei ollut tässäkään unohtanut mieliaihettaan ja sitä suurta huolta suomalaisista nuorista jotka ovat vaarassa saamaan lapsisotilaan aseman:

Sosialidemokraatit:
Tuomioja ja Paatero: Miten puolustusministeri aikoo puuttua siihen, että sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta annetaan alaikäisille?
Ajankohtaista 17.3.2018 12:07

Lähde:
https://sdp.fi/fi/blog/tuomioja-ja-paatero-miten-p...

Tähän puolustusministeri vastasi, Uusi Suomi, 17.3.2018,Maanpuolustuskurssit lasten militarisoimista vai hyödyllisiä kansalaistaitoja? – Ministeri: ”Maanpuolustus kuuluu kaikille” :

"Niinistö vastaa Puheenvuoron blogissaan, että maanpuolustus kuuluu kaikille."

"–Aion jatkossakin kannustaa MPK:ta järjestämään sotilaallisia valmiuksia antavaa koulutusta nuoremmille ja vanhemmille. Maanpuolustus kuuluu kaikille. Sotilaallista valmiutta palvelevaa kurssitarjontaa ei voi pitää nuorison militarisoimisena. Se antaa valmiuksia varusmiespalveluksen suorittamiseen ja vahvistaa Suomen kokonaisturvallisuutta, Niinistö kirjoittaa."

Lähde: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/244267-maanpuolus...

Itse olisin paljon enemmän huolissani siitä, missä tilassa millä mielellä Suomesta ISIS:n joukkoihin värväytyneet nuoret palaavat Suomeen, kuin siitä, että MPK militarisoisi suomalaisia nuoria.

Onkohan Paaterolta ja Tuomiojalta unohtunut vuoden 1940 Tammikuun kihlauksen yksityiskohdat ?

Lainaus Wikipediasta, Talvisodan henki:

"Samaan aikaan myös sisäpoliittinen tilanne eheytyi, kun STK - Suomen Työnantajain Keskusliitto, tunnusti tammikuun kihlauksessa työläisten keskusjärjestön SAK:n tasavertaiseksi neuvotteluosapuoleksi. Samalla SDP antoi järjestäytyneelle työväelle luvan liittyä suojeluskuntiin. Tämä sinetöi kolmikymmenluvun lopulla rakennetun yhtenäisyyden."

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisodan_henki#Hen...

Eipä siis silloin demareita huolestuttanut nuorison saama Suojeluskunnan antama sotilaallinen koulutus. Mutta nyt kovasti huolestuttaa, vaikka MPK:n organisaatio on kaukana Suojeluskunnan sotilaallisesti organisoidusta koulutuksesta ja toiminnasta.

Matti Simonaho

Keskustelupalstoja seuranneena, Suomalaisten lasten ja aikuisten raiskaukset ja tappamiset y m vaikuttavat seuraavissa vaaleissa vaikka niitä ei "ruotsalaisittain" otettaisi puheeksi laisinkaan. Se paljon puhuttu "ulkomaalainen vaikutus" Suomen vaaleihin on jo todettavissa.

Käyttäjän SirpaPaatero kuva
Sirpa Paatero

Hyviä huomioita ja juuri Tanskan ja Ruotsin, jossa ulkomaalaistaustaisten määrä suhteessa aivan toisella tasolla kuin Suomessa, esimerkkien vuoksi on hyvä käydä tätä keskustelua. Integrointi maahan työhön, opiskelemaan, turvapaikkan tai pakoilaisuuden vuoksi tulleiden osalta on onnistuttava paremmin eli kuten pääkaupunkiseudulla on jo todettu kyse ei ole ohimenevistä projekteista
Ja toiseen asiaan asevelvollisuus koskee Suomessa täysi-ikäisiä eli 18-60 v miehiä ja YK lasten oikeuksien sopimuksen mukaisesti Suomessa ei kouluteta sotilaalliseen toimintaan alaikäisiä. Huoli nuorista ja erityisesti nuorista miehistä on vakava ja eräs keino saada suurempi osa pysymäään mukana ja työllistymään on kaikille turvattu toisen asteen koulutus.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

"Huoli nuorista ja erityisesti nuorista miehistä on vakava ja eräs keino saada suurempi osa pysymäään mukana ja työllistymään on kaikille turvattu toisen asteen koulutus."

En ymmärrä, miten nuorten osallistuminen maanpuolustuskoulutukseen ( ei siis sodan ajan joukkojen koulutukseen ) voisi estää nuoria pysymään mukana ja työsllistymään ? Eikä maanpuolustuskoulustus mitenkään varmaankaan uhkaa heidä toisen asteen koulutuksen toteutumista.

Asevelvollisuuden tuomat velvoitteet ja vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen osallistumien ovat kaksi eri asiaa.

Uskoisin jopa, että MPK:n kurssit voisivat tarjota monelle maahanmuuttajanuorelle motivoivaa ja kiinnostavaa tehtävää sekä toiomintaa sen sijaan, että nämä joutuisivat makaamaan maahanmuuttokeskuksissa ja muissa majoitustiloissa.

Oheisen linkin kautta voi tutustua MPK:hon, sen kursseihin ja sen toimintaan.
https://mpk.fi/

ps.

Kiitos vastauksesta. Aika harvoin täällä näkee eturivin poliitikkojen vastauksia heidän blogeihinsa kohdistuneista kommenteista.

Matti Simonaho

Kai asiakokonaisuudessa on huomioitava sekin, että mitä enemmän yhteiskunta ja elinympöristö josta pakolaisia/maahanmuuttajia tulee poikkeaa Suomalaisesta yhteiskunnasta ja elinympäristöstä, sekä mitä enemmän pakolaisia/maahanmuutajia tulee, niin sitä vaikeampi on kotouttaminen. "Valistuksesta" huolimatta Ruotsissa on käynyt niin, että paikkapaikoin Ruotslainen yhteiskunta ja elinympäristö on muuttumassa/muuttunut pakolaisten/maahanmuuttajien mukaiseksi yhteiskunnaksi ja elinympäristöksi joita Ruotsalaiset viranomaiset eivät hallitse.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Silvennoinen kertoo kirjoittaneensa PS-puolueesta ja sen retoriikan fasistisista ja kumouksellisista piirteistä yhdessä julkaistussa tutkimukseen perustuvassa, mutta yleistajuisessa artikkelissa.

Silvennoinen sanoo lisäksi kritisoineensa sosiaalisessa mediassa perussuomalaisia yrityksistä normalisoida rasismi hyväksyttäväksi poliittiseksi puheeksi, samoin kuin puolueen kiinteistä yhteyksistä avoimiin kansallissosialisteihin. Tämän vuoksi hän kertoo joutuneensa trollitilien masinoiman häirintäkampanjan kohteeksi.

– Samanlaista kohtelua saavat osakseen kaikki, jotka puoluetta julkisesti arvostelevat. Häirinnän tarkoituksena on vaientaa kriitikot ennalta, osoittamalla millaisen hinnan suunsa avaamisesta joutuu maksamaan, korostaa Silvennoinen.

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4014501-per...

Matti Simonaho

Sen verran "fasistisista ja kumouksellisista piirteistä" että;

Minä olin 10 vuotias mamu 1970 -luvulla. Muutimme maahan jossa Suomen kielen puhuminen usealla paikkakunnalla oli kielletty. Jos koulun pihalla sanoi sanankin Suomen kielellä, sitä seurasi pahoinpitely - joskus tajuttomuuteen saakka lyöntien ja potkujen seuraamuksena, tai että pää upotettiin koulun pihalla vettä tulvivaan viemärin aukkoon niin kauaksi aikaa että potkiminen loppui - opettajan valvoessa ettei kielen, kulttuurin, perintöjen ja tapojen opettaminen mene liian pitkälle. Minut sidottiin kerran rakennustelineeseen rautalangoilla ja piestiin tajuttomaksi putkenpätkillä - jonka seuraamuksena murskaantunut kyynärpää. Joskus olin niin turvoksissa lyönneistä ja potkuista että oli vaikeaa pukeutua - ennen kouluun lähtöä. Ja paljon muuta.

Kyllä, minulla on oikeus vihata ja ilmaista vihani; En minä lapsia jotka minua pahoinpitelivät vihaa, sillä hekin sanoineen ja tekoineen, olivat saamansa "opin" uhreja, jonka mukaan minä olen "vääräuskoinen", "pakana", "noita", "alempiarvoinen", "vääränkielinen", "väärää puoluetta", "väärän kokoinen kallo", "syntinen (rikollinen)", "mamu", "väärän värinen", "finnjävel" ja niin edelleen - kaikki historiassa esitetyt tekosyyt vahingoittaa ja/tai tuhota.

Joku voi sanoa; "minä tiedän miltä se tuntuu", mutta se on vain mielikuvitusta, sillä sanoja ei ole olemassa joilla voisi kertoa miltä se tuntuu. Vain henkilö joka on saman kokenut tietää miltä se tuntuu.

Jos tulkitset sanomani, niin Suomen Äidin kieltä pitää puhua niin ettei tulkintamahdollisuuksia ole. Asia pitää esittää "suoraan ja Suomeksi". Mutta jos harrastat Äidin kielen tulkintaa, niin tulkitse tämä lause; Minä en puhu kuplasta, vaan kuplien ulkopuolelta.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #57

Lainanpa tähän Ozan Yanarin Facebook-päivitystä, se on parasta mitä Sauli Niinistön uudenvuodenpuheen liepeliltä on kuultu:

"Mystisestä maahanmuuttajayhteisöstä tässä terve!

Presidentti Niinistö kehotti tämänvuotisessa uudenvuodenpuheessaan maahanmuuttajaryhmiä kantamaan vastuuta jäsenistään 'omiaan ohjaamalla'. Tässä on taustalla todella väärä ajatusketju ja kerron tässä miksi:

Ajatelkaa tilanne, että asuisitte vaikka Yhdysvalloissa, Australiassa tai Sambiassa. Joku suomalainen, pohjoismaalainen tai eurooppalainen syyllistyisi äärimmäisen tuomittavaan rikokseen. Tämän jälkeen maan presidentti kehoittaisi maahanmuuttajaryhmiä ohjaamaan 'omiaan'. Se olisi absurdi kehotus yksittäisen ihmisen näkökulmasta, jolla ei ole osaa eikä arpaa toisen tekoon.

Taustalla on hölmö ajatus, että maahanmuuttajat olisivat osa täysin erilaista yhteisöä, joka on ohjailtavissa kollektiivisesti.

Oikeastaan koko käsite 'maahanmuuttajaryhmä' tai esimerkiksi näissä keskusteluissa paljon käytetty 'maahanmuuttajayhteisö' ovat harhaanjohtavia. Se kertoo siitä, kuinka vähän valtaväestöön kuuluvat politiikot ovat ylipäätään tutustuneet maahanmuuttajien arkeen. Maahanmuuttajayhteisö kuulostaa siltä, että
ihmiset kokoontuisivat jatkuvasti kollektiivisesti jossain 'omiensa kesken'. Ja, että he olisivat kytköksissä jonkinlaiseen mystiseen yhteisöön, jossa kuuntelevat siellä olevia korkeita auktoriteetteja. Tämä on ihmisten eksotisointia. Siitä paistaa ajattelu, jossa oletetaan 'noiden muiden elävän eri tavalla kuin me'. Näin ei kuitenkaan ole.

Otan esimerkiksi Suomessa asuvat turkkilaistaustaiset. Heitä on todella moneen lähtöön. On opiskelijoita, yrittäjiä, erilaista poliittisista ja etnisistä taustoista tulevia, uskonnottomia, uskonnollisia ja niin edelleen. Ihmiset elävät arkeaan normaalisti. Käyvät töissä, hakevat lapsensa päiväkodista tai koulusta ja harrastavat. Ihan samalla tavalla kuin 'kantasuomalaiset' siis. Täällä asuva opiskelija voi kokea paljon enemmän yhteisöllisyyttä muiden opiskelijoiden kanssa kuin samasta maataustasta tulevan kanssa. Julkisessa keskustelussa oletus tuntuu olevan se, että tämän monimuotoisen porukan tavoittaa kun soittaa imaamille. Näin ei todellakaan ole.

Hassua myös on se, että maahanmuuttajayhteisöistä puhuttaessa aletaan aina puhua tummemmista ihmisistä ja etenkin muslimienemmistöisistä maista tulevista. Tässäkin keskustelussa alettiin heti puhua moskeijoiden roolista HS:n jatkojutussa.

Kyllä, on olemassa erilaisia moskeijayhteisöjä. Mutta niitä ei pidä samaistaa kaikkiin maahanmuuttajiin. Samaa äidinkieltä puhuvillakin on monia eri rukoushuoneita, koska he ovat uskonnollisesti tai poliittisesti eri mieltä asioista. Kaikki maahanmuuttajat eivät todellakaan ole muslimeja, eivätkä muslimioletetut tai muslimienemmistöisestä maasta kotoisin olevat ole aina uskonnollisia. Vähän samalta näyttäisi, jos ulkomailla asuvia suomalaisia edustamaan kaivettaisiin aina luterilainen pappi.

Ja viimeinen huomio. Toimittajaryhmä laittoi minulle hiljattain viestiä siitä, että haluaisivat tehdä jutun Puhoksen ostoskeskuksesta. He pyysivät, voisinko minä olla avuksi yhteisöihin tutustuttamisessa. Olin vähän hämilläni ja vastaisin, että olen tavallinen asiakas Puhoksen liikkeissä. Jälleen taustalla oli oletus jostain mystisestä, täysin poikkeavasta yhteisöstä, jonka tapaamiseen tarvitaan opasta. Ei tavallisista ihmisistä, joille voi mennä puhumaan siinä missä kenelle tahansa.

Jos kantasuomalainen päättäjä haluaa oikeasti ymmärtää, keitä tämän maan maahanmuuttajat ovat ja miten he elävät, heidän pitää lopettaa löysien termien heittely. Pitäisi ymmärtää, että myös maahanmuuttajat ovat yksilöitä, joilla ei ole usein toistensa kanssa mitään tekemistä."

Helsingin Sanomissa oli siis juttu siitä kun Niinistö kehotti uudenvuodenpuheessaan maahanmuuttajia ”ohjaamaan omiaan” – HS kysyi presidentiltä, ovatko yhteisöt vastuussa jäsentensä teoista. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo olevansa huolissaan ihmisryhmien leimaamisesta ja vihanpidosta.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto Vastaus kommenttiin #58

Olisikohan Oulun alaikäisiin sekaantuneet jättäneet tekonsa tekemättä, jos heidän omaa kulttuuriaan edustava "viisas mies", esimerkiksi imaami, olisi saarnassaan kertonut heille mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä ? En tiedä, kuinka hartaita islaminuskoisia nämä Oulun alaikäisiin sekaantuneistumisesta epäillyt ovat.

Voi hyvin kuvitella, mikä heidän kohtalonsa olisi ollut, jos he olisivat omassa kotikylässään syyllistyneet moisiin tekoihin. Todennäköisesti he olisivat saaneet kyllä "ohjausta" rikoksen uhrien omaisten puolelta, mutta se olisi ollut aivan toisenlaista kuin Suomessa.

Ehkäpä se ohjaus olisi estänyt rikosten tekmisen kuin myös sen, että Oulun alueella tällä hetkellä moni maahanmuuttaja, joilla ei ole ollut mitään tekmistä rikosten kanssa, tuntee olonsa epävarmaksi.

Toisaalta, kyllä Suomessakin on perinteisesti"ohjattu omiaan". Suurimmassa osassa perheitä "omat", eli vanhemmat tai jopa vanhemmat sisarukset, ovat ohjeisaneet lapsille ja nuorille miten tässä yhteiskunnassa käyttäydytään. Aikaisemmin myös kouluissa "ohjeisetettiin" näitä käyttäytymissääntöjä.

Taitaan olla niin, että kohta viimeisiä paikkoja missä vielä voidaan "ohjeistaa" normien noudattamiseen on Puolustusvoimat.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #61

Eiköhän Suomen laki ohjeista meitä kaikkia ihan riittävästi.

anita frisk Vastaus kommenttiin #64

Lamminpää: Ilmeisesti ei. Muutama vuosi sitten TVn muslimi-illassa Mellunmäen nuori imaami Bahmanpour julisti, että homoseksuaalit ansaitsevat kuolemantuomion. Pari demaripolitiikkorouvaa nyökytteli, tosin vaivautuneesti hymyillen. Toimittaja leperteli että ei kai nyt sentään, hehheh. Kannastaan ei pikku-imaami luopunut, mutta eipä tuosta selkeästä vihapuheesta mitään seurauksia tullut. Noh, nuo nyt ovat vain erilaisia kuin me ja sillä asia kuitattu. Kun oli tarpeeksi hyvä agenda niin kukaan ei pöyristynyt sanasta "nuo".

Jos imaami jakaa tällaista viestiä opetuslapsilleen sen sijaan että kertoisi miten Suomen laki eroaa totutusta shariasta, niin Niinistön suu supussa kiertelevä viesti oli aivan oikeaan osunut. Eikä tähän "maassa maan tavalla"- mantraan kannata suhtautua yhtään nykyhysteerisesti. Maiden tapoja ei tarvitse noudattaa (pl. laittomuudet), mutta "itsellehän sika haittaa tekee kun kaukalonsa kaataa". Suomalaiset ovat sopeutuneet minne vaan (paitsi ehkä Kauniaisiin), kossua ei kiljuta Bora-Boralla eikä Australiassa vaadita saada ajaa väärällä puolella tietä. Jenkkien tiukat osavaltiosäännöt tiedetään tismalleen (google) ja niitä noudatetaan. Useat tyhmiä mutta ne ovat heidän sääntöjänsä. Maassa tai osavaltiossa niiden tavoin. Täysin selkeä käytäntö.

Mutta kun nämä samat globaalien lakien kunnioittajat palaavat kotimaahan ja huomaavat, että täällä onkin kolmessa vuodessa systeemit muuttuneet niin että nomenklatura luopuu kansan turvallisuudesta, parista vuosittaisesta miljardista for nothing "niiden kaikkein haavoittuvimpien irakien, afgojen ja iänikuisten somaliden" takia, niin fiksut kääntyvät kantapäillään. Kuten tuhannet suomalaiset koulutetut nuoretkin.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #77

Joo, itsekin olen sitä mieltä, että Niinistön puheessa oli paljon hyvää. Riidankylväjiä tässä maassa on riesaksi asti, joten vaikka puhe olisi koko maailmaa syleilemään pyrkivä, ympäripyöreä ja ylinätti, sekin on näinä aikoina suorastaan ansio.

Matti Simonaho Vastaus kommenttiin #61
Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #61

Me puhumme yksilönvapaudesta ja individualistisuudesta ja korostamme, että meitä eivät (enää) holhoa mitkään pakkokollektiivi-identiteetit. Mutta Niinistön puheesta on pääteltävissä, että tämä ei koske kaikkia, ei esimerkiksi sellaisia ihmisiä, jotka ovat luokiteltavissa erittäin keinotekoiseen kategoriaan, kuten maahanmuuttajat. Andersonin termein kansakunta on kuvitteellinen yhteisö, vielä kuvitteellisempi yhteisö on maahanmuuttajat, kun heitä ei sido keskenään kieli eikä kulttuuri. Yanar on oikeassa siinä, että sana maahanmuuttaja on ihan tarpeeton.

Matti Simonaho Vastaus kommenttiin #58

"Lainanpa tähän Ozan Yanarin Facebook-päivitystä"

Vakavissa asioissa kannattaa ensisijaisesti "lainata" Pariisin rauhansopimusta 1947, Rauha Suomen kanssa, Osa II, Luku II, 6, 7, 8 artikla sekä sitä tukevaa Suomen Kansan Perustuslakia jota edellä mainittu sopimus tukee - ensisijaisesti 1§ - 12§ johdonmuksiessa järjestyksessä, sanantarkasti tai sovellettuna kyseessä olevaan asiaan - jotka ovat Suomen Kansan julkinen mielipide siitä miten kuuluu olla ja elää ihmisiksi Suomessa, ja joiden ensisijainen suojelun kohde on Suomi ja Suomen Kansa jolle Valtiovalta Suomessa kuuluu, ja jota edustaa valtiopäiville kokoontunut Eduskunta. Kaikkien asioiden arviointi tehdään edellä mainittua Maailman tärkeintä sopimusta ja Suomen Kansan Perustuslakia käyttäen/kunnioittaen.

Eihän tästä ole kauaakaan aikaa kun Suomen Kansan Perustuslain olemassaolon puolustajia juhlittiin ja muisteltiin, 6. Joulukuuta. Kai ne sen opetti Helsingin Yliopistossa.

Mutta mitäpä minä tiedän, paprilla ei ole kuin 1 - 4 luokan opinnot kansakoulusta jossain Napapiirin pohjoispuolella, ja sen jälkeen on tyhjää. Oikeastaan elämässä ei tarvitse L:iä, riittää että on älliä. :)

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #65

Yanarin päivitys liittyi puheenaiheeseen, Pariisin rauhansopimus ei.

Matti Simonaho Vastaus kommenttiin #74

Arvoisa kansanedustaja Sirpa Paatero kirjoitti; "Keskustelua maahanmuutosta on tarpeen käydä, mutta on tarpeen miettiä, miten se olisi mahdollista tehdä ilman tahallisia väärinymmärryksiä ja ylilyöntejä. Toivottavasti tähän päästään mahdollisimman pian, jo ennen eduskuntavaaleja."

Mika Lamminpää, Vihreät; "Yanarin päivitys liittyi puheenaiheeseen, Pariisin rauhansopimus ei." on ylilyönti.

Osa II, Luku II, Artikla 6, 7 ja 8.

6: "Suomen on ryhdyttävä kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin taatakseen kaikille Suomen oikeudenkäyttöpiirissä oleville henkilöille rotuun, sukupuoleen, kieleen tai uskontoon katsomatta oikeuden nauttia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, joihin sisältyvät sananvapaus, paino- ja julkaisuvapaus, uskonnonvapaus, vapaus poliittisiin mielipiteisiin sekä kokoontumisvapaus."

7: "Suomi, joka on välirauhansopimuksen mukaisesti ryhtynyt toimenpiteisiin vapauttaakseen kansalaisuuteen ja kansallisuuteen katsomatta kaikki henkilöt, joita on pidetty vangittuina Yhdistyneiden Kansakuntien hyväksi suorittamansa toiminnan tai Yhdistyneitä Kansakuntia kohtaan osoittamansa myötätunnon taikka rodullisen syntyperänsä takia, sekä kumoamaan diskriminatoorisen lainsäädännön ja siitä johtuvat rajoitukset, sitoutuu saattamaan nämä toimenpiteet päätökseen ja olemaan vastaisuudessa ryhtymättä toimenpiteisiin tai saattamatta voimaan lakeja, jotka olisivat ristiriidassa tässä artiklassa mainittujen tarkoitusperien kanssa."

8: "Suomi, joka välirauhansopimuksen mukaisesti on ryhtynyt toimenpiteisiin hajoittaakseen kaikki Suomen alueella toimivat fascisminluontoiset poliittiset, sotilaalliset tai sotilaallisluontoiset järjestöt sekä muut järjestöt, jotka harjoittavat Neuvostoliitolle tai muille Yhdistyneille Kansakunnille vihamielistä propagandaa, sitoutuu olemaan vastaisuudessa sallimatta senluontoisten järjestöjen olemassaoloa ja toimintaa, joiden tarkoituksena on kieltää kansalta sen demokraattiset oikeudet."

Pariisin Rauhansopimus, Rauha Suomen kanssa, liittyy kaikkeen Suomen oikeudenkäyttöpiirissä, kuten esimerkiksi Suomalaisten demokraattisten oikeuksien suojelemiseen, Suomalaisten oikeuteen nauttia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, ja Suomen vanhin "Facebookpäivitys"; https://www.youtube.com/watch?v=_nBmWHGRKIM ja muilta osin koskien Suomen Kansan Historiaa; http://www.mielipiteemme.fi/index.pl?sivu=mielipit...

Kumpaa arvioit Suomen Kansan äänestävän, Ozan Yanarin Facebook -päivitystä tai Pariisin Rauhansopimusta 1947, Rauha Suomen kanssa sekä sitä tukevaa Suomen Kansan Perustuslakia?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #78

Joo, itsekin olen sitä mieltä, että Niinistön puheessa oli paljon hyvää. Riidankylväjiä tässä maassa on riesaksi asti, joten vaikka puhe olisi koko maailmaa syleilemään pyrkivä, ympäripyöreä ja ylinätti, sekin on näinä aikoina suorastaan ansio. Mutta oli Yanarin esittämässä kritiikissä myös puolensa.

Matti Simonaho Vastaus kommenttiin #83

Ozan Yanar (Tweet) :"Presidentti @Niinisto kehotti tämänvuotisessa #uudenvuodenpuhe:essaan maahanmuuttajaryhmiä kantamaan vastuuta jäsenistään "omiaan ohjaamalla". Selitän tässä twiittiketjussa, miksi tässä taustalla on vääriä ja outojakin oletuksia:" https://www.is.fi/politiikka/art-2000005954138.html…

Selittäminen ja selvittäminen ovat eri asioita. Yhdestä asiasta voi olla 1000 eri selitystä, mutta vain 1 selvitys. Selittelyt voi olla - ja yleensä ovat - vääriä ja outojakin oletuksia.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #96

Se on kyllä outoa mitä ihmiset luulevat Yanarin kommenteista löytävänsä.

Matti Simonaho

Lähdekritiikki on tutkimuksenteossa käytetty työväline, jonka avulla pyritään arvioimaan tiedonlähteen käyttökelpoisuutta. Lähdekritiikissä lähteen arviointi koostuu monista yksittäisistä seikoista riippuen siitä, mihin tarkoitukseen tietolähdettä pyritään käyttämään.

Lähdekritiikki on tarpeen kun arvioidan historiallista tapahtumaa tai kun arvioidaan esimerkiksi poliittisesti riippumattoman tai poliittisesti suuntautuneen sanomalehdistön, TV-uutisten tai WWW -sivuston tiedon luotettavuutta. Hienojakoinen selvitys paljastaa pääsääntöisesti että asia mikä on esitetty "tietona", todellisuudessa on kokonaan tai osittain näennäistietoa.

2 § Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Suomen Kansan Perustuslain §2:n mukaan, kuka tahansa saa esittää kritiikkiä mistä asiasta tahansa, edellyttäen että kritiikki on reaali- ja käsitteellistieteellisesti perusteltu ja asiallisesti esitetty.

Riippumatta henkilön yhteiskunnallisesta asemasta joka asian tai teorian on esittänyt, reaali- ja käsitteellistieteellisesti perusteltu kritiikki - sanat ja näyttö siitä että mitä on sanottu on totta - kumoaa sen. Reaali ja käsitteellistieteellinen kritiikki on aina elinympäristön ja yhteiskunnan kehittämistä.

Reaali- ja käsitteellistieteellinen tieto - totuus, sanat ja näyttö siitä että mitä sanoin on esitetty on totta - on mielen ruokaa.

Matti Simonaho

Tietenkin esimerkiksi sodasta paenneita pitää auttaa, mutta nykyään se ei ole niin helppoa että "Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin auttamaan apua ja turvaa tarvitsevia" ja otetaan miel'ummin vastaan - tai että Suomeen lähetetään laittomasti (k 2015/2016) - χ -määrä henkilöitä ulkomailta. Hienojakoisesti ja hienotunteisesti arvioituna, nykyiseen pakolaisuuteen - ja myös maahanmuuttoon - sisältyy useita vaarakijöitä joiden huomioimatta jättäminen kostautuu joko pakolaisille, maahanmuuttajille ja/tai Suomalaisille. Se ei ole ennakkoLUULO vaan ennakkoTIETO. Tieto on ilmaista ja epätiedosta maksetaan. Joskus epätiedon kustannus on niin suuri että sitä ei voi arvioida.

Asiakokonaisuudesta otettu; "Muuttoliike on viime vuosina eniten Eurooppaa jakanut ilmiö. Se on jakanut mielipiteitä niin maiden välillä kuin niiden sisällä. Muuttoliike ei ole maailmasta poistumassa – päinvastoin, paine siihen kasvaa. Siksi sitä on kyettävä paremmin hallitsemaan, olipa kyse työperäisestä maahanmuutosta, pakolaisuudesta tai turvapaikan hakemisesta.

Turvapaikkahakemusta ei voida jättää käsittelemättä, ilman että rikotaan kansainvälistä oikeutta. Kansainväliset sopimukset on tehty suojaamaan hätää kärsiviä. Heitä meidän on autettava. Mutta kuten meilläkin on koettu, jättää järjestelmä mahdollisuuden hyväksikäyttöön myös muista syistä maahan pyrkiville. Lisäksi olemme nähneet, kuinka jotkut meiltä turvaa hakeneet, ja saaneetkin, ovat itse luoneet tänne turvattomuutta epäinhimillisin teoin. Se on kestämätön tilanne. - Tasavallan Presidentin Sauli Niinistön uudenvuoden puheesta https://www.presidentti.fi/uutinen/tasavallan-pres...

Monikulttuurisuus on kuin auton moottoria voiteleva öljy. Mitä enemmän eri öljyjä sekoitat keskenään, sitä huonommin kone käy - kunnes se leikkaa kiinni. Kysy Volvolta.

Pakolaisuus ei ole ongelma, vaan ongelma on SYY miksi pakolaisia yleensä on olemassa. Että kieltää SYYN tulemisen Suomen rajan sisäpuolelle tai poistaa olemassa olevan SYYN Suomen rajan sisäpuolelta ei ole rasismia, vaan rasismin estämistä. Pakolaisuus on SEURAAMUS SYYSTÄ. Jos emme sulje maamme rajoja lakisääteisesti SYYLTÄ, meistä tulee SEURAAMUS.

Airi Pulkkinen

Kansanedustaja Wille Rydmanilla reaalinen käsitys asiasta. Usein maahanmuuton mullistavat vaikutukset on tiedostettu vasta siinä vaiheessa, kun niihin on ollut jo liian myöhäistä reagoida: http://willerydman.fi/maahanmuutosta/#comment-8317

Epäilemättä osa Eurooppaan tahtovista tulee rehdisti työn perässä, epäilemättä osa yrittää hyötyä sosiaaliturvastamme. Epäilemättä osa pakenee islamilaista fundamentalismia, epäilemättä osa haluaa tuoda sen Eurooppaan mukanaan. Syitä on yhtä monia kuin tulokkaitakin, mutta yksi on varmaa: muuttoliike on itseään kiihdyttävä ilmiö. Mitä useampia iloisia muuttajatarinoita, sitä enemmän innokkaita uusia tulijoita.

Mitä laajamittaisemmaksi muuttoliike taas käy, sitä vähemmän muuttajilla on enää tarvetta sopeutua kohdemaan kulttuuriin. Kun maahan on jo ehtinyt muodostua kasvava etninen vähemmistö, on helppoa solahtaa osaksi sitä ja jatkaa entisen kotimaan elämää vailla sosiaalista painetta mukautua uuteen ympäristöön. Varsinkin, jos antaa myös sukulaisilleen tarvittavat vinkit, millä keinoin heidänkin onnistuu muuttaa perässä.

Kun laskee yhteen eurooppalaisten alhaisen syntyvyyden, Afrikan ja Lähi-idän valtavan väestönkasvun ja trendinomaisesti kiihtyneen Eurooppaan suuntaavan muuttoliikkeen, joutuu kasvokkain rajujen väestöllisten tosiasioiden kanssa. Jollei suuntaa onnistuta kääntämään, Eurooppa tulee kuluvan vuosisadan aikana kokemaan historiansa rajuimman väestönvaihdoksen. Tällaisella mullistuksella on tietenkin myös dramaattiset sosiaaliset, kulttuuriset ja yhteiskunnalliset seurauksensa.

Epäilemättä on sellaisiakin poliitikkoja ja kansalaisia, jotka ihan aidosti eivät näe etnisesti ja kulttuurisesti omaleimaisilla eurooppalaisilla kansoilla mitään itseisarvoa. Heille saattaa olla aivan rationaalista kannattaa sellaista politiikkaa, joka johtaa niiden katoamiseen. Paljon useammin avoimen maahanmuuton hyväksymisessä lienee kuitenkin kyse siitä, että ei vain tiedosteta, mihin kiihtyvät kansainvaellukset lopulta johtavat.

Käyttäjän MarjaLiisaKomulainen kuva
Marja Liisa Komulainen

Paatero listaa joukon periaatteita antamatta yhteenkään toteuttamiskelpoista ratkaisua. Kaikki perustuu kansainvälisiin sitoumuksiin. Suomalaiset voivat vain nostaa kätensä. -
Näinkö meitä hallitaan. Ei maailmaa rakenneta jämähtämälla menneeseen. Vain valpas yksilö aarteen löytää. Ihmisen pitää osata uudistua ja elää ajassa.

Täydellistä epärealistista unelmahöttöä koko Paateron kirjoitus alusta loppuun.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

"Kaikki perustuu kansainvälisiin sitoumuksiin."

Joita vain Suomi näkyy noudattavan.
Muut toimivat maansa etujen mukaisesti, Tanska, Norja...Ruotsi rikkoi Dublin sopimusta 2015 ja lähetti bussilasteittain omia pakolaisian Suomeen.

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

"Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin auttamaan apua ja turvaa tarvitsevia ja näin on oltava myös tulevaisuudessa"

Näitä höpinöitä kuulee jatkuvasti, mutta harvoi kuulee kenkään avaavan näitä. Ilmeisesti tarkoitat Dublin-sopimusta? mutta onko muita tälläisiä sopimuksia?

Valtaosa Euroopan maista rikkoin kasvu ja vakaussopimusta, eikä siitä seurannut kenellekään mitään sanktiota myös tukipaketit olivat vastoin EU:n omia sääntöjä. Onko niin, että sääntöjä voidaan rikkoa vain silloin kuin niistä on Suomelle haittaa, ei koskaan silloin kun siitä on hyötyä? Vaikka tänne olisi tulossa miljoona turvapaikanhakijaa?

"Jokaisella ihmisellä on jakamaton ihmisarvo ja kaikkia on kohdeltava samoin"

Tämä on myös matra jota usein hoetaan ymmärtääkö Paatero itsekkään mitä se tarkoittaa? Demarit haluaa rikkoa ihmisoikeuksia ainakin katupartioiden kieltämisellä. Toiseksi yksikään demari ei ollut huolissaan Ilja Janitkinin kaltoinkohtelusta ennen oikeukdenkäyntiä.

Käyttäjän KaiSilvn kuva
Kai Silván

Juuri niin ympäripyöreää puhetta kuin olla ja saattaa - Seuraavan hallituksen myötä tulee maan sisäinen tila huononemaan näillä ´visioilla´.
Muutama huomio Sirpan kirjoitukseen liittyen:
Ensinnäkin meillä ei juurikaan olen ´Maahanmuuttoa`
- vaan Maahantuloa.
Toisekseen meillä ei ole Työperäistä Maahanmuuttoa, sillä töitä ei ole ja jos olisikin, on hyvin erikoista että joku haluaisi muuttaa Syrjäkulmillemme
-Tämä havaittiin erittäin konkreettisesti Euroopan Lääkevirasto-casessa jossa kävi selkeästi ilmi, että ammatti-ihmiset eivät halua Euroopan periferiaan ja jos joku tulisikin on seuraava ongelma puolison työllistyminen - Käytännössä tämä voi toimia vain korkeapalkatuissa töissä joissa puoliso voi jäädä kotipuolisoksi.
-Maahantulijoiden suhteen taas tilanne on täysin toisenlainen- ei kielitaitoa -ei ammattitaitoa ja kuitenkin moninkertaiset kulut sekä palvelut kantasuomalaiseen verraten, jolla on vain velvollisuuksia ja pakkoja sekä ukaaseja noudatettavanaan.
Tämä näkyy erityisesti väen keskittymisenä slummiutuviin lähiöihin kuten Euroopassa, Tanskassa, Ruotsissa jo hyvin kipeästi on havaittu.
Yhteiskunnan varoin pyörivät Kebab-Pizzeriat, Parturit ja Autopesulat merkittävästi Liiketaloudellista kannattavuutta alemmin hinnoin eivät ole kestävää - saati Tasapuolista politiikkaa millään muotoa vaan vievät suuren osan perusliiketoiminnan kannattavuudesta kantasuomalaisilta yrittäjiltä.
- Kuten Ruotsissa on tullut esiin on siellä ollut Sosiaalidemokraattisella puolueella ohjelma Islamistisen maahantulijajoukon rekrytoimisesta S:n vaaliehdokkaiksi joiden myötä on haluttu vahvistaa puolueen kannatusta, sekä rahallista tukipottia tuomalla samalla Islamin kulttuuri osaksi yhteiskuntaa.
Tätä kehitystä ei ole syytä vahvistaa Suomeen, sillä meitä lähellä olevien Tanskan, Norjan ja Ruotsin sisäiset ongelmat ovat jo näyttäneet että nyt vuosisadan kuluessa rakennettu yhteiskunnan perusturvallisuus hajoaa.
-Ruotsissa yksi termi on ""Enkla jobb - Jobb utan utbildning"" (Centerpartiet) eli töitä joihin ei tarvita koulutusta - Uuden yhteiskuntaluokan luominen ei voi olla Suomelle hyväksi, vaikka SDP:n ja Keskustan veljes/sisar-puolueet näin Sirpan tavoin ehdottavatkin - Tämä tulee vain lisäämään Yhteiskunnan epäsuhtaa sekä jännitteitä - Myös asuinalueiden ja palveluiden välillä.
Pohjoismaisessa koko maan kattavassa vaalijärjestelmässä äänestää puolet väestä asioista jotka eivät heille näy ja näin yhteiskunnan hajaannus syvenee kaikkien ongelmien keskittyessä pääsääntöisesti vain muutamiin kaupunkialueisiin kaikkine osa-alueineen ja erityispiirteineen aina kouluoloja, sekä rikollisuutta myöden. Meillä Suomessa käytetään satoja miljoonia maahantulijoihin, mutta lukuja, eikä kokonaisuuden hoitoon käytettäviä henkilötyövuosia ei esitetä julkisuuteen ja niitä koskeva selvitysprojektikin keskeytettiin edellisvuonna käytännössä mahdottomaksi haasteeksi osoittautuneena
- ja kuten YLEn sensuroima tutkija viimeviikon lopulla uutislähetyksessä totesi; On tämä aihepiiri jota kaikki puolueet tietoisesti tulevat välttämään tulevissa Eduskuntavaaleissa.
´Enkla Jobb´ - Kuten tiedetään on ruotsissa ollut vuosia mahdollista valita taksijonosta itselle paremmin sopivan kuskin auto ja meillä koulutetaan maahantulijoita ´Yksinkertaisiin´töihin - mutta tämä ei ole hyvää, saati kestävää politiikkaa yhteiskunnan kannalta - Suomen arvot ovat Sotien jälkeen muotoutuneet aivan toisenlaisiksi. - Pidän hyvänä kesällä Maarianhaminassa tapaamani Tukholmassa asuvan ja työskentelevän Syyrialaisen Tietotekniikkainsinöörin kanssa käymääni keskustelua, jossa hän mm. sanoi antavansa kaikille tuntemilleen ihmisille ohjeen välitettäväksi kotiseuduilta lähtöä harkitseville, että: "Lähtekää maahan jonka kieltä osaatte - Mutta !, älkää lähtekö ellei teillä ole Ammattia´ - Erittäin viisaita sanoja.
Käytännön faktahan on että nykyisen kaltaista kaaosta ei olisi ilman Internetia, Googlea ja Facebookia - Ennen näitä hoidettiin asiat kotimassa,
Tai YK, Unifil, Unesco, Nato jne. tai kaikki yhdessä tulivat apuun.
_Tämän Sirpan kaltainen yleistävän löyhä puhe kertoo silmät suljettavan maailman realiteeteilta ja Suomi on liian pieni yksikkö hoitamaan maailman 68 Miljoonaisen Pakolaisstatuksella olevan ihmisen ongelmia - Ei edes jälleen tämänkään vuoden Valtiovelkaa lisäämällä. - Kaikkiin yhteiskunta-, työelämä-, väestöräjähdys-, ympäristö- sekä uskontopohjaisiin ongelmiin on ainoa keino puuttuminen niiden syntysijoilla - Nykyisellä mallilla, jos tätä hässäkkää nyt malliksi voi kutsua, ajaudumme vain kriisistä toiseen kunnes seuraava aste on sota.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Pelkään pahoin että Eurooppa on menossa kohti katastrofia ja jopa uudet sodat ovat mahdollisia. Globaali taloudellinen kriisi odottaa nurkan takana koska taloutemme ei seuraa reaalitaloutta. Toisekseen lisääntyvä turvattomuuden tunne nostaa pikku "hitlerit" valtaan monin paikoin. Poliitikot sammuttavat pikkupaloja siellä sun täällä, mutta kokonaiskuva tilanteestamme uupuu ja siksi puututaan vain seurauksiin eikä syihin.

Matti Simonaho

Kai se on niin, että monet Suomalaiset eivät tiedä Pariisin rauhansopimuksesta, Rauha Suomen Kanssa, Osa II, Luku II, 6, 7 ja 8 artikla eikä Suomen Kansan perustuslaista (1§ - 12§) yhtään mitään - joka on musta aukko sivistyksessä. Se että ei ole opetettu on johtanut Kansallisten sekä Kansain välisten arvojen vesittymiseen - johon 1947 jälkeen on vaikuttanut ulkomaalainen taho - ja "tässä sitä ollaan".

Jos e m rauhansopimusta ja lakia olisi noudatettu, opetettu sekä niiden mukaan oltu ja eletty vuodesta 1947 saakka - niitä ongelmia joita tänään on elinympäristössämme ja yhteiskunnassamme ei olisi olemassa.

Ratkaisu kaikkiin ongelmiin on e m sopimuksen ja lain ehdoton noudattaminen kaikilla mahdollisilla tasoilla - ja niiden opettaminen Kansalle. Suomella on siihen Kansain välinen, Maailmanlaajuinen oikeus. Pariisin rauhansopimuksen 1947, Rauha Suomen kanssa jälkeen tehdyt sopimukset ovat merkityksettömiä, varsinkin jos ne ovat ristiriidassa e m sopimuksen sekä sitä tukevan lain kanssa.

Jos jollakin on niitä jotain vastaan- ettei Suomen oikeudenkäyttöpiirissä oleva henkilö saa nauttia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, niin hän pakatkoot pyhät käärönsä ja teesinsä reppuun ja "maasta saa poistua" - tai poistetaan. Se on fasismin, rasismin, terrorin, terrorismin, vainojen y m v sekä rikosten ennaltaehkäisemistä Suomessa. Ei se sen ihmeellisempää ole.

6 § Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

Lähtökohta asian minkä tahansa arvioinnissa on aina Neutraali. Kun hyväksyttävä reaali- ja käsitteellistieteellinen peruste on esittää (sanat ja näyttö siitä että mitä on sanottu on totta), saa asettaa eri asemaan: ylentää tai alentaa.

Pariisin rauhansopimus, Rauha Suomen Kanssa, Osa II, Luku II, 6, 7 ja 8 artikla (FINLEX) : https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/194...

Suomen Kansan Perustuslaki (FINLEX) : https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

Ei ole ihme että koulutus on jäljessä kehityksestä, kun lasten on koulussa tiedettävä minkälainen yhteiskuntajärjestelmä oli Roomassa 2018 vuotta sitten, mutta heillä ei ole minkäänlaista tietoa Suomen Kansan Perustuslaista. Tuskin tämän tai monen muunkaan Kansan tulevaisuus on riippuvainen siitä minkälainen yhteiskuntajärjestelmä Roomassa oli 2018 vuotta sitten.

Käyttäjän SirpaPaatero kuva
Sirpa Paatero

Kiitos vielä palautteista
Monia epäkohtia on nostettu kirjoituksesta, mutta tärkeintä on saada ensin yhteiset linjaukset selkeiksi ja sen jälkeen miettiä tarvittavat toimenpiteet.
Dublin sopimus pitää saada toimimaan konkreettisesti ja muita kansainvälisiä sopimuksia ovat ainakin YK ihmisoikeussopimus, pakolaissopimus ja lastenoikeuksien sopimus joihin Suomi on ollut sitoutunut jo vuosikymmeniä.
Hyvä aina välillä muistaa että suomalastaustaisia on eri puolilla maailmaa 1.5-2 miljoonaa ja usein olemme varsin tyytyväisiä että kansainvälistytään
Mukavaa vuoden 2019 alkua kaikille, keskustelu jatkuu .....

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Hyvä aina välillä muistaa että suomalastaustaisia on eri puolilla maailmaa 1.5-2 miljoonaa"

Ei tainnut mennä muihin maihin kutsumatta ja ilman papereita elämään täysihoidolla vastaanottajamaan laskuun.

Matti Simonaho

Arvoisa kansanedustaja Sirpa Paatero; "yhteiset linjaukset selkeiksi ja sen jälkeen miettiä tarvittavat toimenpiteet."

Yhteiset linjaukset ovat selkeät Pariisin Rauhansopimuksessa 1947, Rauha Suomen kanssa, Osa II, luku II, 6, 7, ja 8 Artiklla - ja tarvittaessa 9:s Artikla - sekä sitä tukeva Suomen Kansan Perustuslaki - lähinnä 1§, 2§, 3§, 4§, 5§, 6§, 7§, 8§, 9§, 10§, 11§, 12§ johdonmukaisessa järjestyksessä, sanantarkasti tai asiaan mistä on kyse sovellettuna.

Ozan Yanar; "Presidentti @Niinisto kehotti tämänvuotisessa #uudenvuodenpuhe:essaan maahanmuuttajaryhmiä kantamaan vastuuta jäsenistään "omiaan ohjaamalla". Selitän tässä twiittiketjussa, miksi tässä taustalla on vääriä ja outojakin oletuksia." ( https://www.is.fi/politiikka/art-2000005954138.html )

Selittäminen ja selvittäminen ovat eri asioita. Yhdestä asiasta voi olla 1000 eri selitystä, mutta vain 1 selvitys. Selittelyt voi olla - ja yleensä ovat - vääriä ja outojakin oletuksia.

Sari Järvinen

Mielenkiintoinen haastattelu, jossa Ruotsissa asuva Eddie Mohammed Omar kertoo muslimien keskuudessa laajasti vallitsevasta vihasta ruotsalaisia ja ruotsalaista kulttuuria kohtaan. Hänen käsityksensä perustuu hänen omiin kokemuksiinsa ex-muslimina ja myös Ruotsissa tehtyihin tutkimuksiin.

Ruotsissa asuvat muslimit halveksivat ruotsalaisia, varsinkin ruotsalaisia naisia heidän länsimaalaisen käytöksensä ja pukeutumisensa takia. Kukaan kunnollinen musliminainen ei pukeudu kuin länsimaiset naiset, joita muslimit pitävät halpoina ja laillisena saaliina, joita voi kohdella miten huvittaa.

"Kun ihmiset tulevat maista, joissa sukupuolet on eroteltu toisistaan, maahan jossa naiset ja miehet voivat vapaasti liikkua keskenään, istuvat kahviloissa ja nauravat ja katsovat toisiaan silmiin, ajattelevat nämä miehet, että naisia voi myös ahdistella muutoin. He eivät käsitä länsimaisia näkymättömiä rajoja vaan ajattelevat, että voivat tehdä ihan mitä vaan naisille".

"Puhutaan islamofobiasta, mutta itseasiassa monet muslimit ovat "västofobisia" ( = ruotsiksi västvärlden on länsimaat)".

"Asuin 13 vuotta Gottsundassa Upsalassa. Näin kotini ikkunastani ammuskelua, poliisien kivittämistä, mellakoita, pahoinpitelyitä, osaa kuvasinkin ja laitoin nettiin.

" Jos joku alkaa olla liian ruotsalainen, ei käy tarpeeksi usein moskeijassa tai rukoile tarpeeksi usein, alkaa juoda, jos jollain on liikaa ruotsalaisia ystäviä sanotaan, ettet ole hyvä muslimi. Muslimi ja ruotsalainen, ne ovat eri asioita, et voi olla muslimi ja ruotslainen."

" Ei ole mitään maltillista islamia, jota ruotsalainen eliitti mielellään markkinoi. Sellaita ei opeteta moskeijoissa. Imaamit opettavat, että sinun täytyy seurata Koraania ja Muhamedin opetusta. Koraanin ja ruotsalaisen yhteiskunnan arvot ovat täysin ristiriidassa keskenään. Et voi olla kunnioitettu muslimi, jos kättelet vastakkaista sukupuolta, osallistut tilaisuuksiin, jossa tarjoillaan alkoholia, vaikka et itse nauttisi pisaraakaan. Et voi osallistua normaaliin ruotsalaiseen seuraelämään. Et voi olla kunnioitettu muslimi mosekeijassa ja samalla osallistua ruotsalaiseen normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen. "

" En ole uskova, mutta minua kiinnostaa eri uskontojen teologia. Muhammed ja Kristus olivat toistensa vastakohtia. Jeesus edusti rakkautta ja hän ei halunnut sotaa. Kun taas Muhammed sanoi ihmisille, älkää tehkö näin ja asetti rangaistuksia ja katkoi tottelemattomilta kauloja."

" Jos olet uskova muslimi koet, että ruotsalaisen yhteiskunnan arvot poikkeavat omistasi niin paljon, että haluat suojella lapsiasi siltä, Et halua että heistä tulee ruotsalaisia. Tämä tulee esiin myös 2013 tehdyssä tutkimuksessa ruotsalaisista muslimeista. Heillä on syvä epäluulo ruotsalaisia kohtaan. Ihmiset jotka tulevat islamilaisen maailman ulkopuolelta sanovat, että voi hyvin olla ruotsalainen ja muslimi, ei siinä ole mittään ristiriitaa. Mutta todellisuudessa näin ei ole, Muslimit eivät koe sitä näin."
https://www.youtube.com/watch?v=KF9iqsH_Tw8&fbclid...

Matti Simonaho

Voi olla että sama syndrooma niin Raamatussa kuin Koraanissakin; Lukijan koulutustaso ja mielenlaatu vaikuttaa siihen valitseeko hän

1 Laillisen, hyvän, fyysisesti ja/tai psyykkisesti terveelisen, elinympäristöä ja yhteiskuntaa rakentavan, y m v
2. Neutraalin
3. Laittoman, pahan, fyysisesti ja/tai psyykkisesti epäterveelisen, elinympäristöä ja yhteiskuntaa tuhoavan, y m v

https://keskustelu.suomi24.fi/t/12056582/jeesuksen...

Toimituksen poiminnat