Sirpa Paatero

Eduskunnan vakava harhaanjohtaminen selvitettävä perusteellisesti

Helsingin Sanomat kertoi tänään (12.4.) lisää äärimmäisen raskauttavia tietoja Sipilän hallituksen sote-uudistuksen valmistelusta. Eduskunnalta on pimitetty sote-uudistuksen tosiasiallisia taloudellisia vaikutuksia.

Vain kaksi päivää sitten HS toi julkisuuteen tiedot poikkeuksellisesta poliittisesta ohjauksesta uudistuksessa ja epärealistisesta aikataulusta. Tiedot perustuivat valtioneuvoston kanslian tilaamaan loppuraporttiin, jonka julkaisuajankohtaa hallitus oli yrittänyt venyttää eduskuntavaalien yli.

HS:n uutinen eduskunnan tietoisesta harhaanjohtamisesta yhdistettynä loppuraportin paljastamaan poliittiseen ohjaukseen sekä yksityisten terveysyritysten vaikuttamisyrityksiin vaarantavat vakavalla tavalla eduskunnan, hallituksen ja virkakunnan välistä luottamusta. Kokoomuksen ja keskustan lehmänkaupan ja sulle-mulle -politiikan jäljet ovat vielä synkemmät kuin on osattu aikaisemmin arvioida.

Sote-uudistuksen taloudellisten vaikutusten pimittäminen on selvitettävä perinpohjaisesti. On vaikea uskoa, että virkamiehet olisivat päättäneet taloudellisen tiedon salaamisesta itsenäisesti, kun koko uudistusta on leimannut Sipilän hallituksen ennennäkemätön poliittinen ohjaus.

Poliisin on tutkittava, onko eduskunnan harhaanjohtamisessa syyllistytty rikokseen. Sekä pääministeri Sipilän että valtiovarainministeri Orpon on kerrottava ennen sunnuntain eduskuntavaaleja, ovatko he tienneet tiedon pimittämisestä, vai ovatko valtiovarainministeriön virkamiehet toimineet ministerien selän takana.

Suomi tarvitsee sote-uudistuksen, jolla nopeutetaan ihmisten hoitoon pääsyä ja taataan laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille suomalaisille. Uudistusta on vietävä parlamentaarisessa valmistelussa päättävästi eteenpäin heti eduskuntavaalien jälkeen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen

Erityisesti Hetemäen rooli sote-uudistuksessa ansaitsee huomiota. Hänhän "perusteli" sote-uudistusta harhautuksin eikä esittänyt minkäänlaisia laskelmia sen taloudellisista vaikutuksista. Korkeasti koulutettu virkamies ei yksinkertaisesti voi olla noin pihalla asioista vaan hänet on todennäköisesti pakotettu vääristelemään asioita. Hänen asemansa on ollut säälittävä, mutta siitä huolimatta tässä on "Trump-tutkinnan" paikka. Suomen poliittinen ilmasto vaatii tervehtyäkseen perusteellisen selvityksen sote-uudistuksen maaliin viemiseen liittyvistä väärinkäytöksistä.

Hetemäen roolin lisäksi selvitys tarvitaan myös siitä miten oli mahdollista, että uudistusta toteutettiin jo täyttä vauhtia, vaikka päätökset puuttuivat.

Hallituksen sote-uudistusta tukevasta mainonnastakin tarvitaan selvitys. Eihän ole mitään laitaa, että valtion varoin pari puoluetta pystyy mainostoimistojen ja virkamieskunnan avulla vaikuttamaan kansalaisten mielipiteisiin.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Juna meni jo arvon Sosialidemokraatti kansanedustaja Sirpa Paatero. Juha Sipilä totesk että höpö höpö juttuja.

Kaikkiaan Sosialidemokraattien sabototointi onnistui sote ja maakuntalain maaliin tulon estämisessä.

Tämän lain kaatumisen seurauksena terveydenhoitojonoihin kuolee ihmisiä ja lääkäriin ei pääse ajoissa vanhushoivan palveluseteleitä ei ole vanhus huutokaupataan halvimman tarjouksen tarjoajalle hoidettavaksi. Köyhässä kunnassa kuolet hoidon puutteeseen rikkaassa hoidetaan terveeksi, yhdenvertaisuutta ei ole.

Eikä sovi unohtaa että näin tyrmättiin monen palvelun tarjoajan sotekeskukset jotka olisivat tuoneet edistystä ja hyvää terveyden hoitoa kuntalaisille. Kaikkein huonointa nyt on se että hallinnon yksinkertaistaminen katkesi samoin 295 kuntaa huseeraa edelleen kun hallinto olisi pitänyt muuttaa 18 itsehalintoalueeksi ja 3 miljardin säästöt olisi alkaneet.
Kansa olisi kyllä halunnut jo vihdoin ja viimein valmista 12 vuoden työn jälkeen.
Politikot ovat pettäneet kansan ei voi muuta sanoa

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Mua vähän huolestuttaa kun ARinteel eilen iho aika kellertävä oli teevee ohjelmas . Onko luontaista vai onko joku piilevä vai salattu sairaus ?

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Virkamiehet ovat antaneet vastineensa. Olet väärällä haaskalla !

Valtiovarainministeriö sanoo tiedotteessa, että virkamiehet kertoivat täsmälliset tiedot eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 6. maaliskuuta.

Kannattaisi ensin keskustella valiokunnassa istuvien tovereiden kanssa ennekuin jatkaa toimittajien levittelemiä juttuja perättömiä juttuja.

Salaajat löytyivätkin demareiden johtamasta valiokunnasta.

Toimituksen poiminnat